Työntekijät HS:lle: Luonan vastaanottokeskuksissa vakavia ongelmia ja laiminlyöntejä

Luona-yhtiön nykyiset ja entiset työntekijät kertovat yhtiön perustamien vastaanottokeskusten lukuisista vakavista ongelmista nimettöminä Helsingin Sanomille. Luona avasi viime syksynä useita vastaanottokeskuksia pääkaupunkiseudulle.  

Haastateltujen mukaan Luona palkkasi keskuksiin töihin paljon epäpätevää ja kokematonta henkilökuntaa. Erityisiä vaikeuksia oli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä keskusten asukkaille.

Haastateltavat kertovat, että Luona ei noudattanut kuukausiin Maahanmuuttoviraston ohjetta, jonka mukaan keskuksissa tulisi olla yksi terveydenhoitaja ja yksi sosiaalityöntekijä 150:tä asukasta kohti.  

Yhden haastateltavan mukaan turvapaikanhakijoiden lääkärikäyntejä piti suorastaan välttää. Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi kuitenkin vakuuttaa, että kaikki akuutit tapaukset hoidettiin.  

Tästä huolimatta tammikuussa yksi 21-vuotias turvapaikanhakija kuoli HS:n mukaan sairaalassa aivoverenvuotoon*. Yhden haastateltavan mukaan turvapaikanhakija oli valittanut voimakasta päänsärkyä pitkään ennen kuolemaansa. Viranomaiset tutkivat tapausta.  

Haastateltavien mukaan kuolemantapauksen jälkeen sosiaali- ja terveyspalvelut Luonan keskuksissa alkoivat parantua.

Maahanmuuttovirastosta myönnetään valvonnan puutteet Luonan keskusten ensimmäisiltä kuukausilta.  

"Vartijoissa rasisteja"  

Myös turvallisuus on ollut haastateltavien mukaan suuri ongelma Luonan keskuksissa. Keskuksissa on heidän mukaansa ollut toisinaan vain yksi yövartija.

Lisäksi vartijoiden joukossa on ollut haastateltavien mukaan avoimia rasisteja, jotka ovat esimerkiksi käyttäneet voimaa asukkaita kohtaan tarpeettomasti.  

Toimitusjohtaja Saksin mukaan vartijaongelmat ovat olleet yksittäistapauksia, joihin on puututtu. Hänen mukaansa ketään ei ole irtisanottu, mutta joidenkin työsuhteita ei ole jatkettu.  

Haastateltavien mukaan myös Luonan palkoissa on suuria eroja. Joillekin maahanmuuttajataustaisille työntekijöille on maksettu vain 10-12 euroa tunnilta.  

Luonan hallituksessa poliitikkoja  

Luona on Baronan tytäryhtiö. Luonan hallituksessa istuu muutamia tunnettuja poliittisia vaikuttajia, kuten kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti ja niin ikään kokoomuslainen Helsingin entinen sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen.  

STT tai HS eivät tavoittaneet Baronan toimitusjohtajaa Markus Oksaa kommentoimaan Luonan työntekijöiden kertomuksia.

Helsingin Sanomat haastatteli juttuunsa kymmenen Luonan entistä ja nykyistä työntekijää. Haastatellut puhuvat jutussa nimettömästi, koska Luonan sopimukset kieltävät työntekijöitä puhumasta yrityksen asioista julkisuudessa.  

Luonan vastaanottokeskusten ongelmista on aiemmin uutisoinut esimerkiksi Yle.  

*Oikaisu 29.5. klo 12.50: STT:n jutussa kerrottiin aiemmin, että Helsingin Sanomien mukaan 21-vuotias turvapaikanhakija olisi kuollut aivoverenvuotoon vastaanottokeskuksessa. HS:n oikaisun mukaan turvapaikanhakija kuoli kuitenkin sairaalassa.  

Lue myös:

    Uusimmat