Työntekijä kavalsi pankilta yli 350 000 euroa, otti kassasta rahaa ja makseli omia laskujaan – syyttäjä vaatii ainakin kolmen vuoden vankeutta

4:15
Tällä videolla kerrotaan työntekijästä, jonka epäiltiin kavaltaneen merkittävän summan rahaa valtiolta – työntekijä erosi tehtävästään.

Syyttäjä vaatii vähintään kolmen vuoden vankeustuomiota pankin työntekijälle, joka kavalsi työnantajaltaan yli 350 000 euroa. Asian käsittely alkoi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa tällä viikolla.

Nainen oli maksanut pankin tililtä omia laskujaan, tehnyt pikasiirtoja omille pankkitileilleen ja ottanut kassasta käteistä rahaa. 

Lisäksi hän oli väärentänyt yli 300 kassaraporttia peitelläkseen tekojaan. Nainen on myöntänyt teot.

Syyttäjän mukaan nainen kavalsi rahat keväästä 2014 syksyyn 2018 ulottuvalla ajanjaksolla. Kavallettujen varojen kokonaismäärä nousee 355 034 euroon.

– Kavalluksen kohteena on ollut suuri määrä varoja, teko on kestänyt pitkän aikaa ja hän on käyttänyt hyväkseen esimiestensä häneen kohdistamaa luottamusta. Kavallusta on siten pidettävä edellä mainituissa olosuhteissa tehtynä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, syyttäjä sanoo haastehakemuksessaan.

Tuomio annetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja