Työnantajat tyytyväisiä joustavaan vanhuuseläkkeeseen

Työnantajat arvioivat kuitenkin, että iäkkäille työntekijöille olisi tarjolla huomattavasti enemmän työssä jatkamismahdollisuuksia kuin työntekijät aikovat käyttää.

Laaja enemmistö työantajista pitää joustavaa vanhuuseläkettä hyvänä järjestelmänä. Eläketurvakeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan joustavaan vanhuuseläkkeeseen suhtautuu myönteisesti lähes 70 prosenttia työantajista. Yhtä moni työnantaja katsoo kuitenkin, että 68 vuoden yläikäraja on liian korkea.

Työnantajat ovat melko yksimielisiä siitä, että työssä jatkamisesta päätetään yhdessä työntekijän kanssa, jos jatkohaluja 63 vuoden iässä löytyy. Noin joka kymmenes työnantaja antaisi työntekijän itse päättää työssä jatkamisesta, mutta lähes yhtä moni pitäisi päätösvallan yksinomaan työnantajalla.

Työnantajien arvion mukaan työpaikoilla on jatkamismahdollisuuksia tarjolla merkittävästi enemmän kuin työntekijät aikovat niitä käyttää. Noin puolessa työpaikoista useimmat työntekijät voisivat halutessaan jatkaa 65 vuoden ikään saakka. Tutkimuksen mukaan henkilöstön lisäystarvetta näyttäisi valtion toimipaikkoja lukuun ottamatta olevan selvästi enemmän kuin supistustarvetta.

Tutkimukseen haastateltiin lähes kahden tuhannen työnantajan edustajaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat