Mainos

Työnantajat tukevat työntekijöiden liikuntaa

Työpaikat ovat lisänneet liikuntainvestointejaan viimeisen kahden vuoden aikana lähes 40 prosenttia henkilöä kohden.

Lähes yhdeksän kymmenestä työyhteisöstä tukee henkilöstön liikuntaa. Työpaikkaliikuntabarometri 2005 kertoo, että liikuntainvestointi henkilöä kohden on lisääntynyt lähes 40 prosenttia kahdessa vuodessa. Varsinkin pienet työpaikat ovat lisänneet liikuntarahoja.

Työpaikkaliikunnan kulut ovat henkilöä kohden 135 euroa vuodessa. Tärkein syy liikunnan tukemiseen on työkyvyn ja -vireen ylläpitäminen.

Yleisin työnantajan tukema liikuntamuoto on kuntosaliliikunta, johon kuuluvat esimerkiksi myös jumpat. Toiseksi eniten tuetaan uintia. Kuitenkin vain kaksi viidesosaa työntekijöistä harrastaa säännöllisesti liikuntaa.

Tutkimuksen teki TNS Gallup Suomen Kuntourheiluliiton toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 150:tä työpaikkojen toimitus- ja henkilöstöjohtajaa sekä päätoimista liikuntavastaavaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.