Työnantaja voi nyt irtisanoa ja palkata tilalle työttömän – "työttömyys tulee kasvamaan"

Laki takaisinottovelvollisuudesta irtisanomistilanteessa muuttuu vuoden alussa. Jatkossa kunnat ovat oikeutettuja tukityöllistämään valtion rahalla yli 57-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän irtisanotun työntekijän tehtäviin.

Järjestöt voivat toimia samalla tavalla kaikenikäisten työttömien suhteen. Palkansaajaliitoissa sanotaan, että laki lisää työttömyyttä.

Maarit Smolander työskenteli kuutisen vuotta Helsingin A-killassa päihdetyöntekijänä. Lokakuussa tuli paukku. Työt saivat jäädä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

– Lähimmän esimiehen mukaan sairauslomat ovat vaikuttaneet siihen, että minulta on otettu työtehtäviä pikku hiljaa enemmän ja enemmän pois, sanoo Smolander, joka on joutunut käsi- ja kurkkuleikkausten takia viettämään aikaa aika ajoin sairauslomalla.

Smolander sanoo, että hän on hoitanut työnsä aina moitteetta ja hänen työpanostaan on aina kehuttu. Entistä työntekijää kummastuttaa tapa irtisanoa, sillä hän sai kuulla irtisanomistilaisuudessa, että hänen tilalleen tukityöllistetään uusi henkilö. Uusi olisi Smolanderin mukaan huomattavasti alemman koulutuksen omaava toipuva päihdekuntoutuja. Helsingin A-kilta kiistää tämän MTV Uutisille.

– Hänen nimensäkin sanottiin tilaisuudessa, toteaa Smolander.

Vuoden alusta alkaen on peräti laillista toimia niin, että irtisanotun tilalle tulee työtön. Tammikuussa voimaan astuu laki, jonka nojalla tuottamattomissa järjestöissä voidaan irtisanotun vakihenkilöstön tilalle tukityöllistää pitkäaikaistyöttömiä valtion rahalla. Tämä siis käy päinsä, mikäli vakihenkilö irtisanotaan irtisanomisperusteisesti eli tuotannollisista tai taloudellisista syistä tai sitten työvelvoitteiden vakavan laiminlyönnin johdosta. Sama koskee kuntien osalta 57-59 -vuotiaiden velvoitetyöllistämisestä. Ministeriön lakimies vahvistaa asian.

– Velvoitetyöllistetyn voi ottaa takaisinottovelvollisuuden estämättä  tehtäviin, joista kunta on irtisanonut henkilöstöään, sanoo työministeriön lakimies Tarja Kröger

Krögerin mukaan "samoin rekisteröidyssä yhdistyksessä ja säätiössä palkkatuettu voidaan ottaa samoihin tehtäviin, joita irtisanottu henkilö teki". 

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) muistuttaa, että lakimuutos on neuvoteltu yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hän pitää lakimuutosta merkittävänä.

– Useimmista sadoista työpaikoista pitkäaikaistyöttömille on kuitenkin kysymys. Minä väittäisin, että näistä ihmisistä ei oikein kukaan pidä huolta ellei tällaista mahdollisuutta tarjota myöskin näille yhdistyksille ja säätiöille, jotka tekevät merkittävää työtä, sanoo ministeri Ihalainen.

"Työttömyyden kierrättämistä"

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa lakimuutos kauhistuttaa.

– Työllistämisen tärkeyttä ei kiistä kukaan. Esitys kuitenkin vain kierrättää työttömyyttä ja sen kustannuksia työntekijältä toiselle. Samalla työnantajille tarjotaan yhteiskunnan kokonaan kustantamaa työvoimaa, sanoo STTK:n lakimies Heli Ahokas.

Toimihenkilöliitto Ertossa uskotaan, että laki tulee leviämään kulovalkean tavoin.

– Kolmannella sektorilla ja kunnissa tullaan laajasti ottamaan tällainen eräänlainen Saksan malli, että suuri osa työstä teetetään työllistämistuella ja vakinaista porukkaa pannaan pellolle. Irtisanottavia tulee lisää, verotulot tulevat vähenemään, työllistämistuet kasvavat, sanoo Erton edunvalvontajohtaja Matti Orkovaara.

Orkovaaran mukaan laki lisää työttömyyttä. Edunvalvontajohtaja muistuttaa, että uudistusta on hivutettu käytäntöön jo ennakkoon. Smolanderin tapaus ei siis ole ainoa laatuaan. Helsingin A-kilta kiistää Smolanderin väitteet uuden työntekijän palkkaamisesta irtisanotun tilalle, mutta järjestössä kukaan ei suostunut kommentoimaan asiaa puhelimitse tai kasvokkain.

– Koska 45-paikkainen asumisyhteisömme konsepti on loppumassa nykyisellä mallillaan sosiaaliviraston vetäydyttyä, emme luonnollisestikkaan kykene ylläpitämään nykyistä henkilökuntamäärää, kertoo toiminnanjohtaja Leni Palenius sähköpostissaan.

Pari viikkoa sen jälkeen kun MTV Uutiset otti yhteyttä A-kiltaan, Smolander sai työtodistuksen, jossa arvosanoiksi oli kirjattu tyydyttävä ja välttävä.

– Saamallani työtodistuksella en saa koskaan uutta työpaikkaa, Smolander sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat