"Työn liitto" piti ensikokouksensa Saksassa

Saksan hallituksen, työnantajien ja ay-liikkeen "Työn liitto" piti ensimmäisen istuntonsa tänään Bonnissa. Osanottajat olivat varovaisia lausunnoissaan tahtoen ilmeisesti välttää liian suurten odotusten herättämistä. Liittokansleri Gerhard Schröderin punavihreä kokoomushallitus on julistanut työttömyyden vähentämisen tärkeimmäksi tavoitteekseen. Saksassa on yli neljä miljoonaa työtöntä.

Schröder sanoi lehdistötilaisuudessa ensimmäisen istunnon olleen hyvä alku. Liittokansleri sanoi uskovansa, että yhteisymmärryksessä onnistuttaisiin vähitellen luomaan uusia työpaikkoja.

Talouselämän edustajat ovat vaatineet jo pitkään verohelpotuksia ja sosiaalimaksujen alentamista. Schröder ja valtiovarainministeri Oskar Lafontaine ovat olleet suostuvaisia tähän, mutta muistuttaneet valtiontalouden tiukoista raameista.
Työntekijäjärjestöt ovat jo ehtineet julistaa, että "vaatimattomuuden aika on nyt ohi". Vaikutusvaltainen metallityöläisten liitto ehti jo maanantaina vaatia 6,5 prosentin palkankorotuksia.

Myös Schröderin kristillisdemokraattinen edeltäjä Helmut Kohl yritti kolme vuotta sitten samantyylistä yhteistyötä työttömyyden vähentämiseksi. Silloin hallitus ja työmarkkinaosapuolet julistivat, että silloinen työttömyys, vajaat neljä miljoonaa, voitaisiin puolittaa vuoteen 2000 mennessä. (AFP-REUTER-STT)

Lue myös:

    Uusimmat