Työmarkkinajohtajat taas koolla

Työmarkkinajohtajat pyrkivät tänään samaan kasaan yhteisen kehikön palkkaratkaisun kestosta, laatukysymyksistä sekä palkankorotusvarasta. Samalla järjestöjen pitäisi päästä yksimielisyyteen, voidaanko varsinaiset neuvottelut työmarkkinaratkaisusta aloittaa. Aikaa on maanantaihin, jolloin järjestöjen hallinnot ovat koolla tarkastelemassa neuvottelutilannetta.

Osapuolten näkemykset ovat vielä kaukana toisistaan.

– Näkemykset ovat vielä niin kaukana toisistaan, että vielä ei uskalla luvata että neuvotteluprosessi tästä alkaa, kommentoi SAK:n LauriLyly aamulla.

Maan hallitus odottaa järjestöiltä neuvottelutulosta jo kahden viikon kuluttua. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ei pidä tiukkaa aikataulua ongelmana.

– Aika ei ole ongelma, jos on tahtoa ja löytyy yhteiset näkemykset. Tässä ei kuitenkaan niin monesta kysymyksestä olla päättämässä.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pitää selvänä, että esimerkiksi kaksivuotiseen palkkasopimukseen pitää saada mukaan myös laatuasioita. Palkansaajien listalla on mm. työvoiman käyttöön, työaikapankkeihin ja työuriin liittyviä vaatimuksia.

EK: Sopimusluonnoksessa ei mainita kolmea koulutuspäivää

Eilisestä koulutuspäiväsovusta saatiin aamulla tarkennettua tietoa. Samalla vaikuttaa, että papereissa muhii uusi tulkintariita. EK:n mukaan luonnoksessa ei ole mukana palkansaajien automaattista oikeutta kolmeen koulutuspäivään vuodessa.

– Ei tullut. Lopullisen arvioinnin tekee yritys ja yrittäjä, mutta tällä edistetään koulutuksen järjestämistä. Tämä on ollut keskeinen kohta EK:lle, Häkämies sanoo.

SAK:n Lauri Lyly tulkitsee eilistä tulosta eri tavalla.

– Siellä on kolme päivää myöskin verovähennyksissä eli kyllä siellä niitä kolmen päivän merkkejä on, mutta palataan siihen maanantaina.

Järjestöjen hallinnot siunaavat koulutuspäiväsovun lopullisesti maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat