Työmarkkinajärjestöt tyrmäävät vuorotteluvapaan kiristyksen

Työmarkkinajärjestöt Akava ja STTK tyrmäävät hallituksen esityksen vuorotteluvapaaehtojen uudesta kiristyksestä.

Hallitus vaatii, että vuorotteluvapaan sijaisen täytyisi olla työttömänä vähintään kolme kuukautta ennen sijaisuutta. Nykyään edellytetään yhden päivän työttömyyttä.

STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Helle katsoo, että esimerkiksi hoitoalalla kolmen kuukauden työttömyysedellytys näivettäisi vuorotteluvapaan käytön kokonaan. Sijaisia, joilla olisi kolmen kuukauden työttömyys, olisi vaikeaa löytää.

Vuorotteluvapaasta oli jo aiemmin saatu aikaan yksimielinen esitys, johon työmarkkinajärjestöt tyytyivät. Siinä vapaalle pääsyn ehtoja oli kiristetty muun muassa niin, että vapaalle pääsi vasta 17 vuoden työhistorian jälkeen. Nykyisin aikaraja on kymmenen vuotta.

Työ- ja elinkeinoministeriön eilinen kutsu työryhmälle kokoontua uudelleen tuli järjestöille yllätyksenä.

Ehtojen kiristyksestä uutisoi eilen Yle.

 

Lue myös:

    Uusimmat