Työ voi edistää toipumista mielenterveyshäiriöistä

Joka päivä töissä käy ihmisiä, jotka kärsivät lievistä mielenterveyden häiriöistä. Työ onkin monelle parasta terapiaa, arvioi Työterveyslaitoksen psykiatri.

Työ on tärkeää paitsi ihmisen taloudelliselle myös henkiselle hyvinvoinnille. Mieluisa työ on mielenterveyden voimavara ja se jopa suojaa mielenterveyden häiriöiltä. Mutta työn puute, paljous tai heikko laatu saattavat olla uhka mielenterveydelle.

- Väestöstä melko iso osa kärsii erilaisista masennustiloista sekä ahdistuneisuushäiriöistä, toki tällöin on selvää, että myös työelämässä on merkittävän paljon ihmisiä, joilla on eriasteisia mielenterveyden häiriöitä, kertoo Työterveyslaitoksen psykiatri Teija Honkanen.

Työ onkin Honkasen mukaan monelle parasta terapiaa eikä vaikeuksien takia tulisi aina jäädä sairauslomalle. Työyhteisöstä voikin olla suuri apu, kun mieli alkaa mustua.

- Masennukseen liittyy usein halu vetäytyä ihmiskontakteista. Joissakin tapauksissa työ saattaa hyvinkin estää syrjäytymästä, ja jos on hyvä työyhteisö, se ehdottomasti tukee ihmisen mielenterveyttä, Honkanen muistuttaa.

Joskus voi olla vaikea erottaa sitä, milloin kyseessä on elämään kuuluva arjen ankeus ja milloin liikutaan mielenterveyden ongelmien alueella.

- Jos oireet kestävät pitkään ja alentavat olennaisesti toiminta- tai työkykyä, on syytä kysyä apua esimerkiksi työterveyshuollosta, Honkanen toteaa.

Viimeiseksi hankaluudeksi jääkin se, että mielenterveyttä kuvaavat sanat kuten masennus tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Ohimenevän alakulon kutsuminen masennukseksi johtaa helposti siihen, että vaikeitakin mielenterveyden ongelmia vähätellään.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 26.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat