Mainos

Työ vähentää yksinäisyyttä

Laajan kyselytutkimuksen mukaan myös kansalaisten parantunut terveys on vähentänyt kokemuksia yksinäisyydestä.

Yksinäisyys näyttää vähentyvän sitä mukaa kuin työllisyys ja kansalaisten terveys kohenee. Stakesin laajan kyselytutkimuksen mukaan jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokevien suomalaisten osuus on 12 vuodessa laskenut kuudesta prosentista neljään.

Stakesin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa työttömät ja terveytensä heikoksi kokevat kärsivät yksinäisyydestä muita useammin.

Terveytensä huonoksi kokevista 18 prosenttia kertoi tuntevansa itsensä yksinäiseksi jatkuvasti tai melko usein. Yhtä yksinäisiksi tunsivat itsensä yksin asuvista 65-79-vuotiaista 10 prosenttia, työttömistä 11 prosenttia ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevista 12 prosenttia.

Sen sijaan iällä, sukupuolella tai asuinkunnan kaupunkimaisuuden asteella ei löydetty merkittävää yhteyttä yksinäisyyden kokemiseen.

Työttömät oli ainoa ryhmä, jonka keskuudessa yksinäisyyden kokeminen on yleistynyt. Yksinäisyyttä kokevien työttömien osuus on kasvanut kolme prosenttiyksikköä vuodesta 1994.

Tutkimus perustuu vuosina 1994 ja 2006 tehtyyn laajaan kyselytutkimukseen, jossa kysyttiin 18-79-vuotiaiden vastaajien arvioita yksinäisyydestään.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.