Tykistökoulun harhalaukauksen syytteet nurin

Ikaalisten käräjäoikeus on hylännyt Tykistökoulun harjoituksen harhalaukauksesta nostetut syytteet. Syyttäjä vaati kahdelle harjoitukseen osallistuneelle upseerille ja yhdelle opistoupseerille sakkorangaistusta tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta.

Vakava vaaratilanne sattui Pohjankankaalla viime vuoden maaliskuussa järjestetyssä ampumaharjoituksessa, jossa koulutettiin tykistön henkilökuntaan valmistuvia kadetteja ja opistoupseerioppilaita eri tykkimalleilla ampumisessa. Kranaatit oli valmisteltu jo harhalaukausta edeltävän päivän oppitunnilla.

Yhdestä 130 K 54 -tykin puolisarjapanoskartussista ei ollut poistettu ampumasuunnitelman mukaisesti kahta osa-panospussia. Virhe huomattiin vasta, kun Honkajoen Saunakylästä saatiin ilmoitus. Kranaatin sirpaleita oli iskeytynyt asuinalueelle yli neljän kilometrin päähän maalialueelta.

Kahden perheen pihapiirin rakennuksia vahingoittui kymmenistä kranaatiniskemistä onnettomuudessa. Henkilövahingoilta säästyttiin. Perheet eivät vaatineet syytetyiltä mitään.

Syyttäjän mielestä harjoituksen tykinjohtajan olisi täytynyt tarkastaa tykin panostus. Myös tulijaoksen valvojan olisi pitänyt edellyttää tykinjohtajalta panostuksen tarkastamista ennen lataamista. Taisteluvälinealiupseerin valvojan olisi pitänyt huomata, että poistettuja osapanoksia oli kaksi liian vähän

Oikeus kuitenkin katsoi, etteivät syytetyt olleet tilanteessa huolimattomia. Tykinjohtajaksi määrätyllä ei ollut velvollisuutta eikä mahdollisuutta tarkastaa panostuksen oikeellisuutta.

Taisteluvälinealiupseerin valvojaksi syytteessä nimetty ei oikeuden mielestä ollut saanut kyseistä tehtävää. Hän ei ollut vastuussa tykkiryhmien ampumatarvikkeiden käsittelyn osaamisesta. Vaaratilannetta ei voinut huomata liian suuresta jäteruutipussien määrästä.

Myöskään tulijaoksen valvojan vastuulla ei ollut panosten tarkastaminen. Hän on voinut perustellusti olettaa panostusten olleen oikein tehtyjä.

Käräjäoikeuden päätös annettiin tänään kansliasta. Tuomiosta ei äänestetty.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat