Tyhmästä klikkauksesta kärsii koko kone

Viime aikoina Facebookin ja Twitterin kaltaiset yhteisöpalvelusivustot ovat olleet otsikoissa niiden kautta levinneiden haittaohjelmien takia. Pieni yksinkertainen muistutus onkin siis jälleen kerran tarpeen:

Viestintäviraston CERT-FI -tietoturvaviranomaisen verkkosivuilla muistutetaan, että yhteisöpalvelujen käyttäjät ovat houkutteleva kohde erilaisille väärinkäytöksille. Usein kiinnostavan oloisiksi naamioidut, mutta kuitenkin haitalliset linkit näyttävät tulevan omilta tuttavilta. Todellisuudessa tuttavasikin voi olla huijauksen uhri. Hän on saattanut esimerkiksi klikata haitallista sisältöä jakavaa linkkiä, joka leviää jälleen eteenpäin toisten tietokoneisiin hänen kontaktitietojensa kautta.

Tästä syystä niin sähköpostiviestien kuin yhteisöpalvelujen linkkeihin tulee suhtautua epäilevästi. CERT-FI kehottaa, että jos lähetetyn linkin sisältö vaikuttaa tervehdystekstiltään vaikka vain vähänkin epäilyttävältä, kannattaa asia varmistaa lähettäjältä.

"Siinä ei menetä paljonkaan jos jättää hauskan linkin avaamatta, mutta siten voi säästyä paljolta harmilta", todetaan CERT-FI sivuilla.

Lue myös:

    Uusimmat