Tyhjilleen jääneet arava-asunnot kuntien päänvaivana

Monille kunnille tyhjien asuntojen ylläpitokulut ovat liian suuria. Valtio pyrkii helpottamaan tilannetta mm. ensi vuonna voimaan tulevalla purkuavustuksella.

Tyhjilleen jääneet arava-asunnot aiheuttavat päänvaivaa monissa kunnissa. Osa asunnoista on onnistuttu muuttamaan esimerkiksi loma-asunnoiksi, mutta tyhjillään on eri puolilla Suomea yhteensä noin 9000 asuntoa.

Esimerkiksi Lieksassa kuluja tulee 115 tyhjästä asunnosta.

- Kyllä se lähentelee jo puolta miljoonaa euroa. Se on tosi iso raha kaupungin kassassa, kertoo toimitusjohtaja Esa Horttanainen Kiinteistö Oy Lieksan vuokrataloista.

Valtio on vapauttanut tukemiaan asuntoja aravavelvoitteista kiihtyvällä tahdilla. Näin on tehty etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Ajatus on, että asunnoille löydettäisiin näin uusiokäyttöä. Kohteita on muutettu esimerkiksi toimistoiksi ja loma-asunnoiksi, mutta helppoa uudelleenmarkkinointi ei ole.

Tyhjillään on tällä hetkellä eri puolilla Suomea noin 9000 asuntoa. Asuntoja vapautuu vielä vuodesta 2007 lähtien jopa tuplasti nykyiseen nähden. Monelle kunnalle se on liikaa.

- Kunnillehan on tietysti helpoin ratkaisu, että päästetään talo konkurssiin ja valtio kirjaa luottotappiot. Uskon, että ongelmia tulee, voi tulla isojakin ongelmia joillakin paikkakunnilla, ennustaa ylijohtaja Teuvo Ijäs Valtion asuntorahastosta.

Valtio miettiikin kuumeisesti keinoja tilanteen helpottamiseksi. Uutta on esimerkiksi ensi vuoden alusta voimaan tuleva purkuavustus.

- Me olemme odottaneet purkamisavustusta ja teemme mahdollisesti ensi vuonna lopullisen päätöksen purkamisesta ja käytämme tietysti valtion rahat hyödyksi, kertoo kamreeri Seppo Pulkkinen Lieksan kaupungista.

Suomessa on yhteensä noin 400 000 arava-asuntoa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 27.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat