Tyhjät hotellihuoneet Tallinnan riesana

Tallinnassa yritetään toden teolla täyttää tyhjiä hotellihuoneita. Tallinnan matkailijamäärät ovat nimittäin lähteneet ensimmäistä kertaa laskuun moneen vuoteen. Suurimpina syinä pidetään viime vuotista patsaskiistaa sekä matkailijoiden kyllästymistä Tallinnaan. Tilannetta pahentaa se, että samaan aikaan kaupunkiin on rakennettu useita uusia hotelleja. Esimerkiksi viime vuonna kaupunkiin valmistui seitsemän uutta hotellia.

- Kukaan ei osannut neljä-kolme vuotta sitten odottaa, että kysyntä pysähtyy ja samaan aikaa valmistuu uutta tilaa, kertoo Hotelli- ja ravintola-alan liiton puheenjohtaja ja hotellinomistaja Feliks Mägus.

Pudotuspeliä hotellien kesken käydäänkin koko ajan. Katseet on nyt suunnattu kokous- ja kongressiväkeen, jota houkutellaan kaupunkiin uusilla kokoustiloilla. Vauhtia matkailijavirtoihin haetaan myös aasialaismatkailijoista.

- Se työ on vasta alussa.Yksi ongelma on se, että meillä ei ole mitään suoria liikenneyhteyksiä Aasiaan. Kaikki matkustajat tulevat Suomen tai jonkun muun maan kautta, selittää markkinointisuunnittelija Mall Oja Tallinnan matkailuvirastosta.

Suuri haaste Tallinnalle hotelleille on houkutella myös virolaisia matkailijoita yöpymään pääkaupungissaan.

Lue myös:

    Uusimmat