TVO päättänee kuudennesta ydinvoimalasta tänä vuonna

Hanketta ei vielä ole käynnistetty. PVO:n toimitusjohtajan mukaan uusi ydinvoimala tarvitaan käyttöön viimeistään vuonna 2016.

Teollisuuden Voiman TVO:n hallitus päättää todennäköisesti tänä vuonna, aloittaako yhtiö hankkeen Suomen kuudennen ydinvoimalan rakentamiseksi, kertoo toimitusjohtaja Pertti Simola.

TVO ei Simolan mukaan ole vielä käynnistänyt hanketta. Yhtiö on pitänyt hankevalmiuksia yllä osana normaalia liiketoiminnan pitkän ajan suunnittelua, sanoo Simola.

- Projektia ei ole aloitettu. Käytännössä päätös ympäristövaikutusten arvioinnin aloittamisesta merkitsee myös hankeen käynnistämistä. TVO:n hallitus ottanee kantaa yva-selvityksen aloittamiseen tämän vuoden aikana, Simola sanoi.

Teollisuuden Voiman johto ei Simolan mukaan ole ollut yhteydessä osakkaisiin tai ulkopuolisiin kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta. TVO:n hallitus päättää sekä uuden hankkeen mahdollisesta aloittamisesta että sen osanottajapohjasta, totesi Simola.

Pohjolan Voiman toimitusjohtajan Timo Rajalan mukaan uusi kuudes ydinvoimala tarvitaan käyttöön viimeistään vuonna 2016. PVO on TVO:n suuri omistaja.

Simola muistuttaa, että uuden ydinvoimalan suunnitteluprosessi on hyvin pitkä. Päätös YVA-menettelyn aloittamisesta on julkinen. Se on merkittävä virstanpylväs ja käytännössä se aloittaa projektin, hän mainitsee.

- Prosessi on pitkä. YVA-menettelyyn kuluu noin 1,5 vuotta. Sen jälkeen tarvitaan noin vuosi periaatepäätökseen ja 1-1,5 vuotta voimalan kilpailuttamiseen, sanoo Simola. Voimalan rakentamisen aloittamiseen kuluu siten 3-4 vuotta hankkeen aloittamispäätöksestä.

Teollisuuden Voima rakentaa parhaillaan Olkiluotoon Suomen viidettä ydinvoimalaa. Teholtaan 1600 megawatin suuruinen laitos valmistuu vuodenvaihteessa 2010-2011 aikataulusta myöhässä. TVO:lla on ennestään Olkiluodossa kaksi ydinvoimalayksikköä.

Kuudes ydinvoimala on noussut vilkkaaseen julkiseen keskusteluun sähköhuollon kiristymisen ja ilmastopolitiikan takia. Ydinvoimasta on virinnyt koko Euroopan unionissakin laaja keskustelu. Sitä vauhdittaa komission juuri julkistama uusi energiapoliittinen strategia.

Suuret poliittiset puolueet ovat käytännössä yksimielisiä hankkeen tarpeellisuudesta sähköhuollon turvaamiseksi ja Suomen päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Hanketta käsiteltäneen myös vaalien jälkeisissä hallitusohjelmaneuvotteluissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat