TVO: Arevan uutta aikataulua vaikea hyväksyä

Teollisuuden Voiman (TVO) mukaan sen on vaikea hyväksyä laitostoimittaja Arevan uutta arviota, jonka mukaan Olkiluodon kolmosreaktori saadaan kaupalliseen käyttöön vasta 2018.

Voimalaitosprojektin johtaja Jouni Silvennoisen mukaan tämä johtuu muun muassa siitä, että rakennustyöt ovat jo pitkälti valmiina ja kesken olevien töiden määrä on tiedossa.

TVO jatkaa vielä Arevalta saatujen tietojen arviointia. Silvennoinen toteaa tiedotteessa, että TVO pitää tervetulleina kaikkia aloitteita, joilla projektia voidaan nopeuttaa.

Areva toimitti tänään TVO:lle Olkiluoto 3:n päivitetyn aikataulun, jonka mukaan kolmosreaktorin rakennustyöt valmistuvat vuoden 2016 puolivälissä ja kaupallinen toiminta voisi alkaa vuonna 2018. Arevan tiedotteen mukaan projektin viimeaikaiset viivästymiset ovat johtuneet pääosin reaktorin automaatiojärjestelmien hyväksynnästä, joka saatiin saatiin huhtikuussa. Tätä edelsivät neljä vuotta kestäneet neuvottelut TVO:n kanssa.

Olkiluoto 3:n piti alun perin valmistua jo 2009, mutta aikataulu on lykkäytynyt kerta toisensa jälkeen.

TVO ja Areva ovat riidelleet vuosia siitä, kumpi on vastuussa viivästymisestä. Kiistaa puidaan välimiesoikeudessa, jossa Areva on vaatinut TVO:lta peräti 2,7 miljardin euron korvauksia. TVO puolestaan pitää Arevan vaatimuksia perusteettomina ja vaatii yhtiöltä noin 1,8 miljardia euroa.  

Lue myös:

    Uusimmat