Tv-ohjelmako ehkäisi teiniraskauksia Yhdysvalloissa?

Yhdysvalloissa ihmetellään ennätyksellisen alhaisia teiniraskauslukuja. Teiniraskauksien määrä on tosin vieläkin viisi kertaa suurempi kuin Suomessa, mutta suunta on selkeästi laskussa.

Yllättäen muutama tutkimus on sitä mieltä, että tosi-tv-sarjat teiniäideistä ovat olleet viime vuosina parasta valistusta amerikkalaisnuorille.

– Se on parin tutkimuksen kanta. Täällä on kaksi telkkariohjelmaa aiheesta. Ensin tuli "16 ja raskaana" ja sen jälkeen alkoi sarja nimeltä "Teiniäidit". Pari mediatutkijaa huomasi, että noiden ohjelmien aikana twiitattiin ehkäisyvälineiden puolesta ahkerasti ja ohjelman jälkeen nuoret googlasivat tietoa ehkäisyvälineistä runsain mitoin. Ohjelmat saattoi toimia siis tehokkaana pelotteena, kertoi toimittaja Merja Laakso Yhdysvalloista Radio Novalle.

Laakson mukaan monet pitkää uraa tehneet sosiaalialan ihmiset ovat hiukan hämmentyneitä siitä, että telkkarin viihdeohjelma saattaa olla se kaikkein toimivin valistuksen muoto.

Laakson mukaan monet nuoret ovat jääneet koukkuun näihin ohjelmiin ja kodeissa on taisteltu katsomisoikeudesta näiden ohjelmien lähetysaikaan.

– Toisessa sarjassa näytettiin arjen ongelmia aika realistisesti, mutta ohjelman teiniäideistä tuli megajulkkiksia ja rikkaita. Yksi heistä on ollut monissa aikakauslehdissä esittelemässä muun muassa kauneusleikkauksiaan, ja nyt hän jatkaa tosi-tv-uraansa uudessa, parisuhdeterapiasta kertovassa sarjassa, Laakso jatkoi.

Teiniraskauksien määrä on pudonnut Yhdysvalloissa viime vuosina useita kymmeniä prosentteja.

– Syynä ovat myös lisääntynyt perinteinen valistus ja ehkäisyvälineiden helpompi saatavuus. Valistuksen sisältöä on laajennettu niin että teiniraskauden ja köyhyyden yhteys tulee nuorille selväksi. Aiemmin valistus on suunnattu ensi sijassa tytöille, mutta nyt sitä annetaan tasapuolisesti myös pojille, Laakso sanoi. 





 

Lue myös:

    Uusimmat