Tv:n suosikkiohjelma kiertueelle ja tauolle

Suomen tv:n selvästi suosituin musiikki- ja viihdeohjelma BumtsiBum! jalkautuu marraskuussa kiertueelle. Eturivin iskelmätähdillä vahvistettu show nähdään kymmenellä paikkakunnalla ajalla 2.11.-18.11. Joulukuussa BumtsiBum! jää tv:ssä tauolle.

MTV3 ilmoitti tänään, että tauko kestää ainakin ensi kevätkauden, joten BumtsiBum! palaa tv-ruutuihin aikaisintaan syksyllä 2000. Marraskuun kiertue on saanut nimekseen MTV3 BumtsiBum! -Show. Kiertueen kaikilla paikkakunnilla vierailevat myös Jari Sillanpää, Marita Taavitsainen sekä tangoprinsessa Sanna Pietiäinen ja ex-tenavatähti Antti Pääkkönen. Marco Bjurströmin juontaman turneen show rakentuu tutusti myös juttelevien pianistien Seppo Hovin ja Esa Niemisen varaan.

-Kiertueen show t ovat isoja BumtsiBum!-kilpailuja. Painotan lisäksi sanaa konsertti. Näissä tapahtumissa kuullaan vajaan kolmen tunnin aikana enemmän tuttuja kappaleita ja osia tutuista kappaleista kuin missään muussa kolmen tunnin konserteissa, luonnehtii Seppo Hovi.

-Show tarjoaa monipuolista, melodista musiikkia sooloesityksinä ja yllättävinä yhteisesityksinä eri kielillä, eri vuosikymmeniltä ja eri kulttuureista. Hovi myös lupaa, että kiertueelle on kehitelty uusia kilpailuja ja tehtäviä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat