Tv-kanava: Pohjois-Korea tekee ydinkoesarjan

Yhdysvaltalaisen tv-kanavan saamien tietojen mukaan Pohjois-Korea on kertonut aikeistaan Kiinalle.

Pohjois-Korea aikoo räjäyttää useita maanalaisia ydinpommeja, kertoo yhdysvaltalainen NBC-kanava.

Tv-kanavan mukaan Pohjois-Korean armeija oli ilmoittanut aikeistaan Kiinalle. NBC:lle asiasta kertoivat Yhdysvaltain viranomaiset, mutta tarkempia tietoja tulevista ydinräjäytyksistä ei annettu.

Useat maat ovat vakuuttuneita siitä, että Pohjois-Korea valmistelee toista ydinräjäytystä lähiaikoina, vaikka kansainvälinen yhteisö on tuominnut viime viikolla suoritetun ydinräjäytyksen.

Pohjois-Korea on ilmoittanut pitävänsä YK:n asettamia pakotteita sodanjulistuksena.

Asiantuntijat: P-Korea tarvitsisi uuden ydinkokeen

Pohjois-Korean uhkailut uudesta ydinkokeesta eivät ole välttämättä pelkkää poliittista uhoa. Monet ulkomaiset asiantuntijat arvelevat ensimmäisen kokeen epäonnistuneen pahasti, minkä vuoksi pommin kehittämiseen tarvittaisiin lisää kokeita.

Kokonaan toinen asia on se, arvioiko maan johto uuden kokeen poliittisesti viisaaksi teoksi.

- Jos räjähdys 9. lokakuuta oli ydinkoe, niin sitten se oli epäonnistunut sellainen, arvioi Terence Delpech Ranskan atomienergiakomissiosta. Hänen mukaansa räjähdys oli aivan liian pieni ollakseen kunnon ydinkoe.

Brittilehti Jane's Defence Weeklyn tutkija Joseph Bermudez on samoilla linjoilla ja arvelee pohjoiskorealaisten tiedemiesten haluavan tehdä lisäkokeita. Hän muistuttaa vuonna 1998 ydinkokeen tehneen Pakistanin esimerkistä.

- Ensimmäinen räjähdys epäonnistui, se ei saavuttanut täyttä räjähdysvoimaansa. Niinpä he tekivät sarjan seurantakokeita vahvistaakseen teknisen mallinsa toimivuuden, Bermudez kertoo.

Bermudezin mukaan Pohjois-Korea voi olla juuri samanlaisessa tilanteessa.

Ranskalaisen strategian tutkimuslaitoksen johtajan Francois Geren mukaan rutiköyhä maa on joka tapauksessa lähellä tavoitettaan.

- Teknisesti he ovat matkalla oikeaan suuntaan, Gere sanoo ja arvioi, että oikea ydinpommi saattaa olla kehitetty jonkin kuukauden kuluttua.

Pohjois-Korean ydinkokeen aitoutta epäiltiin heti maan ilmoituksen jälkeen. Yhdysvallat vahvisti kuitenkin aiemmin tällä viikolla havainneensa radioaktiivisuuden nousua koealueella.

Venäjä varoitti Pohjois-Koreaa

Venäjä on varoittanut Pohjois-Koreaa tekemästä uutta ydinkoetta. Venäjän ulkoministeriön julkistamassa lausunnossa kehotetaan Pohjois-Koreaa välttämään vastakkainasetteluun johtavaa tietä.

Pohjois-Korean on Venäjän kannanoton mukaan huomioitava kansainvälisen yhteisön huoli ja "pyrittävä selviytymään monimutkaisesta tilanteesta rauhanomaisin neuvotteluin eikä ydinvastakkainasetteluun johtavan tien kautta".

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat