Tv-animaatio vei yli sata sairaalaan Japanissa

Yli 600 japanilaista sairastui katseltuaan televisiosta suosittua piirroselokuvaa. Ohjelma aiheutti muun muassa pahoinvointia, kouristuksia ja silmä-ärsytystä etupäässä lapsille. 120 lasta on yhä sairaalassa.

Viisivuotias osakalaistyttö sai ohjelmasta hengitysvaikeuksia, mutta on toipumassa. Oireita sai myös kolmekymppinen kotirouva, joka oli katsonut ohjelmaa videolta. Ohjelmassa seikkailee piirroshahmo, jonka lempinimi on Taskuhirviö. Sen on kehitellyt maan suurin videopelien ja lelujen valmistaja Nintendo.

Oireet aiheutuivat kohtauksesta, jossa kirkkaanpunainen räjähdys täytti ruudun. Räjähdyksen jälkeen sininen ja punainen valo vilkkuivat ruudussa viiden sekunnin ajan. Asiantuntijoiden mukaan oireet aiheutuivat vilkkuvien valojen ja äkillisen välähdyksen yhteisvaikutuksesta. Kohtaus muistutti epileptistä kohtausta.

Miljoonat japanilaislapset seuraavat tiistaisin lähetettävää ohjelmaa. Asiantuntijoiden mukaan lapset ovat aikuisia herkempiä valoärsykkeille.

Televisioasemia valvova Japanin posti- ja teleministeriö on ilmoittanut tutkivansa tapausta.
(STT-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat