Tuusulantiellä valoteos

Helsingin työmatkaliikenteessä on tänä aamuna nähty outo valoilmiö Tuusulantiellä, heti Helsingin rajalla. Ruuhkaisen moottoritien keskikaistalla välkkyy monivärinen valoteos.

Valoteos Tuusulantiellä

Valoteos jää paikalleen, vaikka pääkaupungin juhlavuosi pian päättyykin.
-Ajatuksena on virkistää autoilijoita, jotka tulevat Helsinkiin ja tällä tavoin myös lentoteitse Suomeen tulevat vieraat toivotetaan tervetulleiksi, kertoo Helsingin Energian valaistuspäällikkö Eero Metso.

Valoilla voidaan esittää erilaisia tervetuliaistoivotuksia. -Tarkoitus on tietysti varsin rauhallisesti alussa nämä kuviot tuoda esiin, mutta kyllä siellä voidaan itsenäisyyspäivänä näyttää Suomen lippu viirinä ja kaikennäköistä mitä tulee sitten mieleen, kertoo Metso. Liikenneturvallisuuskin on huomioitu: -Sitä on pohdittu hyvin tarkkaan ja otettu huomioon se, että se ei liikaa häiritse kuljettajia, mutta kuitenkin virkistää. Sitten on paljon lamppuja, joten ei pääse sotkeutumaan mihinkään varoitusvaloihin.

Yllättävintä on kuitenkin teoksen energiankulutus. - Vaikka näyttää, että teoksessa on paljon valoja, niin kuitenkin tämä on tehty uudella tekniikalla ja koko teos kuluttaa sähköä suunnilleen yhden kahvinkeittimen verran, Metso selvittää.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat