Tuulivoimaloiden valmistus alkaa Haminassa

Tuuliturbiineja valmistava Winwind aloittaa tuulivoimaloiden valmistuksen Haminassa. Alkuvaiheessa tehdas työllistää noin 240 ihmistä ja joukon alihankkijoita.Haminan sataman lähelle rakennettavassa tuotantolaitoksessa valmistuu 160 turbiiniyksikköä vuodessa. Vuoteen 2011 mennessä tuotanto aiotaan kaksinkertaistaa. Työpaikkoja olisi tuolloin yhtiön mukaan lähes 400.

Turbiinitehtaan rakentaminen alkaa heti tammikuussa ja sen on tarkoitus olla valmiina ensi lokakuun alussa. Rakentamiseen on varattu rahaa 20 miljoonaa euroa.

Laitoksessa valmistuu 130 tonnin painoisia kolmen megawatin tuuliturbiiniyksiköitä.

- Suurten kolmen megawatin turbiinien kysyntä on erityisesti Euroopassa kovassa kasvussa ja Haminan tehdas kasvattaa yhtiön vientimarkkinoita huomattavasti, kertoi Winwindin hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen.

Winwindin pääkonttori on Helsingissä ja tuotanto Suomessa. Sillä on toimisto myös Intiassa Chennaissa, jonne rakennetaan parhaillaan tuulivoimatehdasta Aasian markkinoita varten.

Winwind ja Haminan Energia ovat myös allekirjoittaneet neljän tuuliturbiinin toimitussopimuksen. Tuulipuisto perustetaan lähelle turbiinitehdasta Summan tehdasalueelle. Neljän voimalan yhteisteho on 12 megawattia. Niiden avulla tuotetaan noin viidennes Haminan Energian vuotuisesta sähkönmyynnistä.

Turbiinivalmistajan tulo Haminaan on tervetullut piristysruiske tehtaiden lakkautusten koettelemalle paikkakunnalle. Sadat ihmiset menettivät työnsä, kun Stora Enso viime vuonna lakkautti Summan tehtaan ja Steveco vetäytyi Haminan satamasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat