Tuuli hälventää Pekingin saastesumua

Pekingin viranomaiset saattoivat huokaista ainakin hetkeksi helpotuksesta kun kuulivat meteorologien sääennusteen. Savusumun vaivaavaan Pekingiin on luvattu tuulta ja sadetta, ja sumun oletetaan niiden ansiosta hälvenevän.

Ensimmäisen kerran viikkoihin kaupungissa on tuullut, ja tuulen sekä liikennerajoitusten ansiosta kaupungin saasteindeksi on pitkästä aikaa laskenut alle sadan.

Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n mediakomitean puheenjohtaja Kevin Gosper ei ole huolissaan ilmansaasteista eikä Pekingin kuumasta ja kosteasta kesäsäästä. Gosper muistutti, että suuri osa kilpailuista käydään ilmastoiduissa rakennuksissa. Lisäksi monet ulkona urheilevista ovat tottuneet kosteuteen ja kuumuuteen.

Meteorologien mukaan Pekingiin on luvassa lisää sateita kisojen alkua edeltävällä viikolla. Jos sää on sateinen myös avajaispäivänä 8. elokuuta, tulos ei välttämättä ole mukava. Avajaisiin toivotaan hyvää säätä, sillä sade pilaisi ne.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat