Tuulet voimistuvat - hurrikaani Kirkin jäänteet Suomeen

Sää on tällä viikolla vaihtelevaa. Atlantilta tulleen hurrikaani Kirkin jäänteet voimistavat Suomeen saapuvan matalapaineen tuulia ja sateita tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tämän jälkeen sää viilenee.

Tiistai on vielä poutainen päivä ja lämpötilat kipuavat etelässä lähelle pariakymmentä astetta, pohjoisessa noin 15 asteeseen.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomeen saapuu laaja matalapaineen alue, jonka joukossa ovat Atlantilta lähteneen hurrikaani Kirkin rippeet.

– Hurrikaanin jäänteet voimistavat matalapainetta. Tuulet voimistuvat merellä paikoin koviksi ja maa-alueilla puuskissa navakoiksi. Voimakkainta tuuli on etelä- ja länsirannikolla, mutta sisämaassakin sää on melko tuulinen, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Keskiviikon aikana saadaan vielä sateita lähinnä idässä, mutta ne vähenevät iltaa kohti. Lämpötilat alkavat pudota koko maassa niin, että perjantaihin mennessä etelässäkin on lämpöä vain noin kymmenen astetta, jopa sen alle.

Keski-Euroopassa on monin paikoin aurinkoista ja poutaista. Italiassa sen sijaan saadaan runsaita sateita ja rajuja ukkosia pitkin viikkoa. Espanjassa ja Kreikassa lämpötilat ovat vielä 30 asteessa.

(MTV3)

Katso videolta Suomen ja Euroopan säätietoja tälle viikolle.

Lue myös:

    Uusimmat