Tuulet laantumassa länsirannikolla – sähköjä yhä paljon poikki

Tuulet ovat laantumassa Suomen länsiosissa.

Tuulinen säärintama siirtyy yöllä itään, mutta tuulien ei enää odoteta aiheuttavan suuria vahinkoja, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Tuuli kuitenkin pysyy voimakkaana siirtyessään. 

Ilmatieteen laitos on jo poistanut osan merialueiden myrskyvaroituksista.

Tuuli on katkonut sähköjä kaikkialla maan länsiosissa ja Keski-Suomessa. Sähköyhtiö Elenian alueella Keski- ja Etelä-Suomessa sähköttömiä talouksia on reilut 2 000. Sähkönsiirtoyhtiö Carunan alueella Etelä- ja Lounais-Suomessa sähköttä on noin 2 700 kotitaloutta.

Isoja vahinkoja ei ole tullut tietoon. Tuuli haittasi myös laivaliikennettä Suomen, Ruotsin ja Ahvenanmaan välillä. Esimerkiksi Viking Line perui osan Rosella-aluksen vuoroista.  

Ilta-Sanomien mukaan Vermon raviradalla ravit piti joksikin aikaa keskeyttää sähkökatkoksen takia.  

Voimakkain tuuli mitattiin Ahvenanmaan eteläpuolella, jossa puuskassa tuuli 30,8 metriä sekunnissa ja keskituuli oli 25 metriä sekunnissa. Mantereella puuskatuuli oli korkeimmillaan 15-20 metriä sekunnissa.  

Lue myös:

    Uusimmat