Tutkinnanjohtaja uskoo vielä Inkisen löytymiseen elävänä

Poliisin mukaan tällä hetkellä ei ole tiedossa järkevää aluetta, mihin viikko sitten kadonneen Matti Inkisen etsinnät voitaisiin kohdistaa.

Tutkinnanjohtaja Veikko Koiranen kertoo, että nyt toiveissa olisi löytää järkevä alue yleisövihjeiden avulla.

Poliisi on saanut lukuisia vihjeitä. Koirasen mukaan monet ovat kuitenkin perustuneet siihen, että Inkinen tunnetaan vain kuvasta, ja ovat osoittautuneet vääriksi. Inkisestä on saatu vihjeitä kaukanakin Raisiosta.

- Tällä hetkellä ei ole varteenotettavaa vihjettä, jonka voisi kertoa julkisuuteen ilman, että se suuntaisi väärällä tavalla etsintää, kertoo tutkinnanjohtaja Veikko Koiranen.

Tutkinnanjohtaja Veikko Koirasen mukaan on syytä uskoa, että Inkinen voi vielä löytyä elävänä. Koiranen ei kuitenkaan kerro, mihin usko perustuu.

Poliisi ei voi lain perusteella toistaiseksi paikantaa Inkisen puhelinta.

Poliisin tietojen mukaan viimeinen yhteydenotto Inkisen puhelimeen tapahtui katoamispäivänä puolenpäivän jälkeen, kun lähipiiriin kuuluva sai puhelimeen perille tekstiviestin.

(MTV3)

TÄSTÄ INKINEN MUISTETAAN

Lue myös:

    Uusimmat