Tutkinnanjohtaja: Epäiltyjen rekisterissä on perättömiä tietoja

- Vuosien kuluessa kun valvontaa ei ole tehty rima on laskenut ja sinne on laitettu nimiä, jotka eivät sinne kuulu, sanoo valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen. Hän johti epäiltyjen rekisterin epäselvyyksien tutkintaa.

Tutkinnan perusteella salaiseen epäiltyjen rekisteriin on merkitty laittomasti tietoja. Salaisen rekisterin koulutus, käyttö ja valvonta ovat myös olleet puutteellisia.

Tuottamuksellisista virkavelvollisuuksien rikkomisista epäillään seitsemää keskusrikospoliisin ja poliisihallituksen virkamiestä. He ovat vastanneet rekisterin hallinnosta.

- Valvontaa on tehty hyvin vähän jos ollenkaan, Hämäläinen sanoo.

- Poliisilla on tällainen salainen rekisteri, joka sisältää hyvin arkaluonteisia tietoja. Kansalaisella ei ole mahdollisuutta kyseenalaistaa kirjattujen tietojen perusteluja. Tällaisen rekisterin osalta korostuu rekisterinpitäjä vastuu koulutuksesta, ohjeistuksesta ja ennen kaikkea valvonnasta.

Tietoja syöttäneitä poliiseja ei rikoksista epäillä. Hämäläisen mukaan ohjeiden puutteellisuuden takia poliiseja ei voi epäillä.

Rekisteriä voi käyttää noin 1400 poliisin, tullin ja rajavartioston virkamiestä.

Ei tarkkaa tietoa määrästä

Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon epäiltyjen rekisterissä on nimiä. Arviolta niitä on satatuhatta. Eräät tiedot puhuvat useista kymmenistä tuhansista.

Ongelma on se, että samasta henkilöstä on voitu kirjata tietoja useilla vaihtoehdoilla tyyliin: Matti Virtanen, Masa Virtanen tai Matti Masa Virtanen tai jopa kirjoitusvirheenä Matti Vrtanen. Rekisteri ei yhdistä tietoja henkilötunnusten perusteella.

Hämäläisen mukaan rekisteriin on päätynyt epäluotettavia tietoja. Hän ei halua ottaa kantaa väärin perustein rekisteriin merkittyihin yksittäisiin nimiin.

- Kyllä siinä on kyse laajemmasta ongelmasta, Hämäläinen sanoo. - Vuosien kuluessa kun valvontaa ei ole tehty rima on laskenut ja sinne on laitettu nimiä, jotka eivät sinne kuulu.

Paatero ei tiedä nimistä

Poliisiylijohtaja Paateron mukaan epäiltyjen rekisteriin merkitään nykyisin tietoja ja havaintoja huomattavasti aiempaa vähemmän.

Hän sanoo, ettei tiedä väärin perustein merkityistä nimistä ja kertoo, että poliiseille on annettu koulutusta rekisteristä. - En kiistä, etteikö asioita voi parantaa.

- Vakavampi kysymys on se, että sieltä vuodetaan tietoja ulos, Paatero huomauttaa viitaten MTV:n Putin-tietoon.

Eduskunta vastikään hyväksyi lain, jonka perusteella epäiltyjen rekisterin tietoja voi käyttää turvallisuusselvityksissä.

Paateron mielestä epäiltyjen rekisterin tietoja ei saisi käyttää suoraan mihinkään, vaan vasta tarkistettuna.

- Tiedustelutieto ja havaintotieto on aina epämääräistä. Se täytyy olla tarkistettu tieto ennen kuin sieltä voi mitään ulos.

- Katsotaan mitä tämä tuo tullessaan. Ilman muuta otetaan opiksi, jos on tarpeen.

Räsänen: ”Selvästi ongelmia”

- Tässä on selvästi ollut ongelmia, sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo.

Hän kuitenkin korostaa epäiltyjen rekisterin merkitystä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.

- Se valvonta on toinen kysymys. Pitää olla kunnollinen valvonta. Näyttää siltä, että ongelmia on ollut.

- Toki pidän vakavana, jos on niin että lainvastaisesti on nimiä lisätty. Poliisin sisältä on jo todettu, että siellä on ollut merkintöjä, jotka eivät ole lain edellytyksiä täyttäneet.

- Jälkikäteen katsoen valvonta ei ole ollut riittävää.

Räsäsen mukaan rekisteriä ei tarvitse asettaa käyttökieltoon. Valvontaa on nyt tiukennettu. Sisäministerin mukaan poliisi ehdottomasti tarvitsee rekisteriä.

- Lainsäädäntö on hyvällä tasolla, jos sitä vain noudatetaan. Se on tärkeää, että sitä noudatetaan.

Lue myös:

    Uusimmat