Tutkimus: Vanhanen pärjännyt ministereistä parhaiten

Huonoimmaksi nykyisistä ministereistä kansalaiset rankkaavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrysen. Toisen, puoluekannatusta mittaavan kyselyn mukaan kokoomus on edelleen suosituin puolue.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) näyttäisi kansalaisten mielestä pärjänneen nykyisistä ministereistä parhaiten tehtävässään, käy ilmi Iltalehden teettämästä tutkimuksesta.

Vanhanen sai keskiarvokseen 7,3, kun kyselyyn vastanneet arvioivat ministereiden onnistumista kouluarvosanoin neljästä kymmeneen. Toiseksi suosituin oli ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) keskiarvolla 7,1. Kolmanneksi parhaat arvosanat olivat valtiovarainministeri Jyrki Kataisella (kok.) ja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilla (r.), jotka kumpikin saivat 6,8.

Huonoimman arvostelun sai ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.), jonka keskiarvo oli 5,9. Koko hallituksen keskiarvoksi jäi kyselyssä 6,5.

Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 1003:a 15-79-vuotiasta mannersuomalaista henkilöä 4.-7. kesäkuuta.

Kokoomus edelleen suosituin puolue

Kolmen suurimman puolueen kannatus näyttää Ylen uutisten teettämän kyselyn mukaan tasaantuneen.

Kokoomus on edelleen suosituin puolue 23,4 prosentin kannatuksella, vaikka sen kannatus onkin hieman hiipunut edellisestä mittauksesta. Keskustaa kannatti 22,4 prosenttia ja SDP:tä 21,7 prosenttia kyselyyn osallistuneista.

Erot mahtuvat kuitenkin virhemarginaaliin. Kannatuskyselyn toteutti Taloustutkimus Oy. 12:45

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat