Tutkimus: Tämä yleinen asia vahingoittaa sikiötä yhtä pahasti kuin tupakointi?

Raskauden loppuvaiheilla työskentely voi vaikuttaa tulevaan lapseen matalampana syntymäpainona. Daily Mailissa uutisoidun tutkimuksen mukaan liian kevyt syntymäpaino taas voi tuottaa ongelmia lapsen kehityksessä myöhemmin.

Essexin yliopistossa tehty tutkimus väittää, että laskettuun aikaan saakka työskentely sai aikaan samanlaiset vaikutukset kuin raskauden aikana tupakointi, jonka vaikutuksia ovat keskivertoa pienikokoisempana syntyminen.

Raskauden loppuun saakka työskennelleet äidit synnyttivätkin keskimäärin 225 grammaa kevyempiä jälkeläisiä kuin työnteon 5.-8. raskauskuukaudella lopettaneet.

Daily Mailissa julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että viimeiseen asti työskentyly vaikuttaa negatiivisesti yli 24-vuotien äitien lapsiin.

Alhainen syntymäpaino voi vaikuttaa koulumenestykseen

Aikaisemmin tehdyissä tutkimuksissa on myös todettu, että kevyemmillä vastasyntyneillä on korkeampi riski huonon terveyden ja hitaan kehityksen aiheuttamiin hankaluuksiin.

– Hallitusten tulisi kannustaa työpaikkoja antamaan joustavampia äitiyslomia. Alhainen syntymäpaino nimittäin vaikuttaa useisiin asioihin, kuten huonoon koulumenestykseen, yliopiston professori Marco Francesconi sanoo.

Tutkimuksessa tuli myös ilmi, että odottavat äidit työskentelevät nykyään pidempään kuin 20 vuotta sitten. Tutkimus tehtiin yhdistämällä kolme aiemmin Britanniassa tehtyä, syntymäpainoon ja äitiyslomaan liittyvää tutkimusta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat