Tutkimus: Suomalaisnuoret haluavat nautiskella

Suomalaisnuoret suhtautuvat nautintojen rajoittamiseen eurooppalaisia ikätovereitaan nihkeämmin, kertoo tuore tutkimus.

Euroopan nuorten asenteissa ja mielipiteissä on isoja eroja eri maiden välillä. Laajan eurooppalaisen tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret poikkeavat ikätovereistaan muun muassa asenteissaan nautintojen rajoittamiseen.

Kansainvälinen Future Foundation -tutkimuslaitos selvitti 15-24-vuotiaiden yleistä suhtautumista kuluttamiseen ja yhteiskunnallisiin asioihin.

Tutkimuksesta ilmenee, että suomalaisnuoret suhtautuvat nautintojen rajoittamiseen eurooppalaisia ikätovereitaan nihkeämmin. Kotona tapahtuvan alkoholinkäytön rajoittamiseen liittyvää kampanjointia kannattaa suomalaisista vain 24 prosenttia, kun vastaava osuus yleiseurooppalaisella tasolla on 38 prosenttia.

Myöskään markkinointi ei tutkimuksen mukaan tavoita kohderyhmäänsä. Nuorista 65 prosenttia väittää, ettei kiinnitä juuri koskaan huomiota televisiomainoksiin. Suomessa osuus on jonkin verran pienempi, 54 prosenttia.

Suomalaisnuorista vain vajaat 50 prosenttia haluaa olla jatkuvasti tavoitettavissa, kun Euroopan maiden keskiarvo on 70 prosenttia.

Valtakunnallisissa vaaleissa äänestää Euroopan-tasolla 52 prosenttia nuorista. Suomessa vastaava luku oli selvityksen mukaan hieman korkeampi eli 59 prosenttia.

Future Foundationin tutkimukseen haastateltiin kymmenisentuhatta 15-24-vuotiasta eurooppalaista yhteensä 27 Euroopan maasta. Tutkimukseen osallistui 520 suomalaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat