Tutkimus: Suomalaiset ovat onnellisempia kuin ruotsalaiset

Suomi on eurooppalaisen yhteiskuntatutkimuksen mukaan neljänneksi onnellisin maa Euroopassa. Suomalaisten onnellisuus on hieman noussut kahdessa vuodessa.

Onnellisuuden keskiarvolla mitattuna Tanska on paras, Islanti toinen ja Norja kolmas. Suomen kanssa samalle tasolle yltää Sveitsi. Sen sijaan ruotsalaisten onnellisuuskeskiarvo on laskenut ja jää nyt kuudenneksi.

European Social Survey (ESS) -tutkimusta varten tiedusteltiin yli 15-vuotiaiden onnellisuudesta 29 maassa viime ja tänä vuonna.

Tutkimuksen otantaa valvovaan ryhmään kuului tilastotieteen professori Seppo Laaksonen Helsingin yliopistosta. Hän kertoo, että vastaajilta kysyttiin onnellisuudesta asteikolla 0–10, jossa 10 on hyvin onnellinen.

– Tässä vaiheessa uusimmat tulokset ovat käytettävissä suuresta osasta ESS-tutkimusmaita, mutta esimerkiksi Liettua ja Italia eivät vielä ole mukana. Loput tulokset saadaan ensi vuonna, Laaksonen kertoo.

Onnellisuustilaston peränpitäjäksi jää Bulgaria, jossa onnellisuus on vähentynyt entisestään. Onnellisuuden keskiarvo on noussut selvimmin Saksassa.

Lue myös:

    Uusimmat