Tutkimus: Raha tekee onnelliseksi

Varakkaat saksalaiset ovat mm. muita terveempiä ja tavallista tyytyväisempiä elintasoonsa.

Tuoreen saksalaisen tutkimuksen mukaan vauraus todella tekee onnellisemmaksi. Taloustutkimusta tekevä DIW-instituutti toteaa raportissaan, että korkean tulotason omaavat saksalaiset ovat tavallista tyytyväisempiä elintasoonsa ja kotiinsa. Varakkaat ovat myös muita terveempiä ja heidän ihmissuhteensa ovat vakaampia. Rikkailla on niin ikään useampia lapsia kuin muilla saksalaisilla.

Tutkimuksen mukaan rikkaiden tyytyväisyyttä lisää osaltaan tieto siitä, että he säästävät pahan päivän varalle keskimäärin viidenneksen vuosituloistaan.

Varallisuus vaatii kuitenkin myös uhrauksia. Rikkaat ovat vähemmän aikaa kotona koska ovat muualla hoitelemassa bisneksiään. Tutkimuksessa haastateltiin yli 2 500 saksalaista. Otos rajattiin talouksiin, joiden vuoden nettotulot ovat vähintään 46 000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat