Tutkimus: Punainen väri hullaannuttaa miehet

Miehet ovat heikkona punaiseen väriin, paljastaa tuore tutkimus. Amerikkalaistutkimuksessa nuoret miehet pitivät naista viehättävimpänä, jos tämä oli pukeutunut punaiseen.

Miehille näytettiin valokuvia naisesta ja kysyttiin, kuinka viehättävältä tämä näytti. Nainen oli kuvissa yksi ja sama, mutta paidan väri vaihteli. Sama tulos saatiin myös kehyksen väriä vaihtamalla.

Tutkijan mukaan tutkimustulos voi johtua opituista punaiseen liittyvistä mielikuvista. Yhtä hyvin sillä voi kuitenkin olla juuret syvällä perimässä, sillä viehtymystä punaiseen väriin on havaittu myös esimerkiksi urospaviaaneilla ja -simpansseilla.

Tutkimukseen osallistui myös naispuolisia koehenkilöitä, mutta heidän kohdallaan värillä ei ollut vaikutusta siihen, kuinka kauniina kuvan naista pidettiin.

Rochesterin yliopistossa tehty tutkimus julkaistiin psykologian alan tutkimuslehdessä Journal of Personality and Social Psychology.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat