Mainos

Tutkimus: Pohjoisen metsät aiheuttavat ilmaston lämpenemistä

Puiden istuttaminen pohjoisille alueille saattaa nopeuttaa ilmaston lämpenemistä, väittää tuore tutkimus.

Yhdysvaltalaisessa tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa väitetään, että pohjoisilla alueilla puut imevät itseensä enemmän lämpöä kuin auttavat sitomaan hiilidioksidia.

Tutkimuksen mukaan puuston istuttaminen Pohjoismaihin tai Siperiaan voisi olla jopa vahingollista, jos lumipeitteiset alueet jäisivät puuston alle. Sen sijaan Keski-Euroopassa tai Yhdysvalloissa puiden istuttaminen hyödyttäisi vain marginaalisesti.

Tutkijoiden mielestä ainoastaan trooppiset sademetsät voivat hidastaa tehokkaasti ilmastonmuutosta, sillä tropiikin puut nielevät hiilidioksidia ja auttavat jäähdyttämisessä. Sademetsien suojeleminen on tutkimuksen mukaan tärkeämpää kuin on tähän mennessä osattu arvioida.

Vuoteen 2100 mennessä ilmasto on tutkijoiden mukaan joillain alueilla yli kolme astetta lämpimämpi puuston takia - verrattuna siihen, jos näillä alueilla ei olisi puustoa.

Pohjoisen metsiä ei silti tule hävittää, sillä ekosysteemin suojelu on päätavoite ilmastonmuutoksen estämisessä.Tutkijat ovatkin huolissaan, että heidän havaintojaan käytetään tekosyynä hakkuille.

Kiistelty tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisen Proceedings of the National Academy of Sciences -lehden verkkoversiossa.

(MTV3-AFP-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.