Tutkimus paljasti järkyttävän tiedon: Aspergerin oireyhtymän löytänyt lääkärilegenda lähetti lapsipotilaita natsien käsiin kuolemaan

Keskitysleirien muisto elää 1:56

Uuden tutkimuksen mukaan Aspergerin taudin ensimmäisenä tunnistanut Hans Asperger lähetti lapsipotilaita natsihallinnon murhaklinikalle.

Video: Suomessa on kaksi keskityleireiltä hengissä selvinnyttä henkilöä.

Aikaisemmin Hans Aspergerista on ollut vallalla mielikuva, jonka mukaan hän oli vastustanut natsihallintoa. Nyt uusi tutkimus osoittaa, että hän oli omaksunut vankasti natsien ideologian.

Tutkija Herwig Czech tutki kahdeksan vuoden ajan esimerkiksi Aspergerin henkilökohtaisia muistiinpanoja sekä potilastietoja.

Tutkimuksessa sanotaan, että Asperger liittyi useisiin järjestöihin, jotka olivat lähellä natsipuoluetta. Hän myös puolusti julkisesti rotupuhtauspolitiikkaa, kuten pakkosterilisointeja. Asperger teki tutkimuksen mukaan myös aktiivista yhteistyötä lasten eutanasiaohjelmassa useaan otteeseen.

Lähetti lapsipotilaita kuolemaan

Tutkimuksen mukaan Asperger lähetti lapsipotilaita Spiegelgrundin klinikalle, joka käytännössä tarkoitti kuolemantuomiota.

Klinikalle lähetettiin lapsia, jotka eivät natsihallinnon mukaan olleet ”elämän arvoisia”. Klinikalla tapettiin systemaattisesti jopa 789 lasta lähinnä myrkkyruiskuilla ja kaasulla.

Klinikka toteutti natsihallinnon T4-ohjelmaa, jossa surmattiin arviolta 300 000 ihmistä. Ohjelman tarkoitus oli poistaa vakavasti tai parantumattomasti sairaat yhteiskunnasta. Toisin sanoen klinikalle lähetetyt murhattiin. 

Hyötyi suhteista

Brittiläisen autismikeskuksen johtaja Carol Povey sanoo Independentille, että kenenkään Aspergerin-oireyhtymän diagnoosin saaneen potilaan ei pidä kokea häpeää historian takia.

Tutkija Czechin mukaan Asperger myös hyötyi suhteistaan natsihallintoon. Tutkimuksen julkaisua on perusteltu Independentin mukaan sillä, että totuuden on ollut tärkeä tulla julki. 

– Tämä on osa laajempaa historioitsijoiden yritystä paljastaa, mitä lääkärit ovat tehneet kolmannen valtakunnan aikana, tutkija sanoi Independentin mukaan. 

Aspergerin oireyhtymä kuuluu autismikirjoon. Se on keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa vaihtelevia toiminnan esteitä. 

Korjattu 19.3.2018 kello 19:53: Otsikossa puhuttiin Aspergerin taudista, mutta kyseessä on oikeasti Aspergerin oireyhtymä.

Lue myös:

    Uusimmat