Tutkimus: Osa vanhemmista ei osaa puuttua lastensa pelaamiseen

Lasten digitaaliseen pelaamiseen puuttuminen tuottaa yhä vaikeuksia vanhemmille.

Tutkimuksen mukaan jopa kolmannes vanhemmista ei keskustele lastensa kanssa digipelien sisällöistä. Vanhemmat puuttuvat huomattavasti herkemmin elokuvien ja TV-ohjelmien sisältöihin.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen tilaamaan tutkimukseen vastasi tuhat yli 18-vuotiasta vanhempaa kesällä 2013. Vastaajista joka toinen ei mm. osannut nimetä spontaanista videopelien ikärajoja. Ikärajat ovat samat (sallittu, 7, 12, 16 ja 18) kuin elokuvissa ja televisio-ohjelmissa, joiden ikärajat olivat tiedossa 70 prosentilla vastaajista.

Moni lapsi voi siis pelata tietämättään itselleen haitallisia videopelejä. Vuoden 2011 pelaajabarometrin mukaan digitaalisia pelejä pelaa aktiivisesti peräti 95 prosenttia 10-19-vuotiaista suomalaisista.

Peleistä käytävää keskustelua pyritään lisäämään ja laajentamaan tällä viikolla. Lauantaina 9. marraskuuta vietetään kansallista pelipäivää, jolloin aiheeseen liittyviä tapahtumia järjestetään pitkin viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat