Mainos

Tutkimus: Nuorilla on oma kännykkäkulttuurinsa

Matkaviestinnän tulo osaksi nuorten arkipäivää 1990-luvun lopulla on synnyttänyt oman kännykkäkulttuurin nuorten keskuuteen. Nuoret hoitavat kännykällä arkipäivän juoksevia asioita, pitävät yllä sosiaalisia suhteita sekä ilmentävät omaa tyyliään ja elämäntapaansa.

Tampereella tänään julkaistussa tutkimuksessa "Kännyssä piilevät sanomat: nuoret, väline ja viesti" valotetaan nuorten kännykkäkulttuurin syntyä ja kehittymistä. Tutkimus on tehty Tampereen yliopiston tietoyhteiskunnan tutkimuskeskuksessa ja sitä ovat tukeneet Nokia, Sonera ja Teknologian kehittämiskeskus Tekes.

Tyypillisiä piirteitä nuorten kännykkäviestinnälle ovat esimerkiksi runsas tekstiviestien eli "textareiden" ja merkkisoittojen eli "häläreiden" tai "pilareiden" käyttö. Tekstiviestein ilmaistaan tunteita ilosta suruun ja aloitetaan ja lopetetaan seurustelusuhteita. Pilareilla puolestaan voidaan viestiä ilman, että siitä aiheutuu kuluja.

Matkapuhelin on nuorille myös hyötyesine ja elämänhallinnan väline, joka toimii herätyskellona, kalenterina ja viihdykkeenä. Tutkimuksen mukaan kännykkä on kuitenkin ennen kaikkea väline sosiaalisen verkoston kartuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. -On luonnollista, että nuoret luovat eriytyneitä käyttötapoja, jotka eivät sovi aikuisten arkeen. Nuorten tapojen tunteminen voi kuitenkin toisinaan olla vanhemmille erinomainen apuväline perheen viestintäsolmujen avaamiseen, sanoo tutkija Eija-Liisa Kasesniemi.

Nuoret innovaattoreina

Nuoret ovat keksineet kännyköille ja niitä varten rakennetuille palveluille monia sellaisia käyttötapoja, joita suunnittelijat eivät ole tulleet ajatelleeksi. Esimerkiksi ennen kuin matkapuhelimiin tuli kello, nuoret soittivat ilmaiseen saldokyselynumeroon, joka kertoi myös kellonajan. -Nuorten arkielämän näkökulmasta lähtevän tutkimuksen tuloksista onkin ollut hyötyä uusien tuotteiden kehittelyssä, kertoo johtaja Janne Vainio Sonerasta.

Tutkimuksen mukaan nuorten keskuudessa ei esiinny juurikaan periaatteellista matkapuhelimien vastustusta. Sen sijaan kännykkä koetaan yleensä humaaniksi teknologiaksi ja oma matkapuhelin läheiseksi ja henkilökohtaiseksi välineeksi.

Kirjassa kerrotaan lyhyesti myös alle 12-vuotiaiden lasten välisestä ja perheiden sisäisestä kännykän käytöstä, joista tietoyhteiskunnan tutkimuskeskuksessa on tekeillä oma laajempi tutkimuksensa. Tulossa on myös väitöskirja, joka käsittelee tarkemmin nuorten tekstiviestikulttuuria.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.