Tutkimus: Nuoret australialaismiehet juovat aivonsa pilalle

Tutkijan mukaan kahdella miljoonalla australialaisella on jo nyt alkoholin aiheuttama aivovamma.

Puolet nuorista australialaismiehistä juo vaarallisen paljon alkoholia, varoittavat tutkijat. Erityisen huolestuttava tilanne on 18-24-vuotiaiden miesten joukossa, mutta myös koko miesväestön viinankulutus huolestuttaa tutkijoita.

Kahdella miljoonalla australialaisella eli yhdellä kahdeksasta on alkoholin aiheuttama aivovamma, toteaa tutkija Sonia Berton.

- Tilanne on kauhistuttava ja on korkea aika kertoa siitä ihmisille, sanoo Berton, joka johtaa paikallista vieroitusohjelmaa. Hän on seurannut läheltä, miten alkoholi vaikuttaa vähitellen ihmisen ajatteluun, tunteisiin, kommunikointiin ja kykyyn huolehtia itsestään.

Bertonin mukaan rankasta ryyppäämisestä on tullut niin tavallista, että australialaiset luulevat vain alkoholistien terveyden olevan vaarassa.

- Monet ihmiset luulevat, että vaaravyöhykkeessä ovat vain ne jotka juovat päivittäin useita pulloja viiniä tai laatikoittain olutta. Tämähän on täysin väärä käsitys, hän huolehtii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat