Tutkimus: Nämä ihmiset tarvitsevat enemmän D-vitamiinia

Pimeinä vuodenaikoina D-vitamiinin saantiin on kiinnitettävä huomiota, mutta jos sinulla on erittäin vaalea iho, et välttämättä saa sitä tarpeeksi edes kesällä. Näin kertoo Leedsin yliopiston tuore tutkimus.

Vaikka oleskelisit paljonkin auringossa, mutta ihosi on väriltään erittäin vaalea, et saa riittävästi D-vitamiinia. Vaikka yleensä D-vitamiinilisän ottamista suositellaan vain pimeinä vuodenaikoina, Leedsin yliopiston tekemä tutkimus osoittaa, että vaaleaihoisten tulisi turvautua siihen myös aurinkoisina ajanjaksoina.

– Ei voi antaa vain yhtä vitamiinisuositusta, joka sopisi kaikille. Vaaleaihoiset ja helposti palavat henkilöt saavat vähemmän D-vitamiinia auringosta ja tarvitsevat siten useammin vitamiinilisää kuin tummaihoisemmat ihmiset, kertoo professori Julia Newton-Bishop Leedsin yliopistosta BBC:n haastattelussa.

Leedsin yliopiston tutkimukseen osallistui 1 200 ihmistä.

Paljonko D-vitamiinia tulisi saada?

Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee D-vitamiinilisän käyttöä talviaikaan.

Alle 2-vuotiaat

D-vitamiinivalmistetta annetaan kahden viikon iästä lähtien 10 µg (400 IU) vuorokaudessa ympäri vuoden riippumatta siitä, saako lapsi äidinmaitoa, äidinmaidonkorviketta, lasten erityisvalmistetta ja/tai vitaminoitua lastenvelliä/puuroa tai muuta D-vitaminoitua maitoa.

2-18-vuotiaat

D-vitamiinivalmistetta käytetään 7,5 µg (300 IU) vuorokaudessa ympäri vuoden. Vitamiinivalmisteen käyttö vitaminoitujen maitovalmisteiden ja rasvojen ohella on turvallista, eikä liikasaannin riskiä tavanomaisessa ruokavaliossa ole.

Poikkeuksena ovat erittäin runsaasti vitaminoidut tuotteet kuten maitovalmisteet, joissa on d-vitamiinia 2 µg /100 ml. Niiden säännöllinen erittäin runsas käyttö saattaa johtaa liian runsaaseen d-vitamiinin saantiin.

Raskaana olevat ja imettävät naiset

D-vitamiinivalmistetta käytetään 10 µg (400 IU) vuorokaudessa ympäri vuoden.

D-vitamiinivalmisteen muoto

D-vitamiinivalmisteena suositellaan ensisijaisesti D3-muotoa, joka on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja on teholtaan parempi kuin D2-vitamiini. D3-vitamiini eristetään lampaan villasta, kun taas D2 -muotoa saadaan UV-säteilytetystä hiivasta.

Lähteet: THL.fi, BBC.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat