Tutkimus: Naispoliisit kärsivät sukupuolisesta häirinnästä

Naispoliisit ovat kohtalaisen työtyytyväisiä työhönsä ja työpaikan ilmapiiriin, mutta moni kärsii sukupuolisesta häirinnästä. Poliisinaiset myös etenevät urallaan miehiä hitaammin, selviää Tasa-arvo poliisitoimessa -tutkimuksesta. Työterveyslaitoksen tekemä tutkimus julkistettiin keskiviikkona Helsingissä.

Asiakkaat ovat ahdistelleet fyysisesti joka neljättä naispoliisia. Työtoverien ahdistelun kohteeksi on joutunut joka seitsemäs poliisinainen.

Lähes puolella naispoliiseista on kokemuksia asiakkaiden seksistisestä kielenkäytöstä eli härskeistä jutuista, seksuaalisesta nimittelystä ja ulkonäköön puuttumisesta. Näitä on kokenut joka kolmas poliisinainen myös työyhteisössään.

Poliiseista vain kuusi prosenttia on naisia. 40 prosenttia naisista työskentelee joko ainokaisena tai niin, että yksikössä on toinenkin naispoliisi. Yli puolella miespoliiseista ei ole lainkaan naiskollegaa.

Poliisin ammatti sopii tutkimuksen mukaan yhtä hyvin naisille ja miehille, mutta sukupuolten vahvuudet nähdään erilaisina. Naiset ovat parhaimmillaan keskustelutaitoja vaativissa töissä, seksuaalirikosten ja lapsiin kohdistuvien rikosten selvittelyssä ja rauhoittamisessa. Miesten vahvuuksina pidetään voimaa vaativia, fyysisiä töitä ja erikoistehtäviä.

Työterveyslaitoksen tekemään tutkimukseen osallistui 1770 poliisihallinnossa työskentelevää henkilöä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat