Tutkimus: Nainen ajattelee jatkuvasti ruokaa, mies seksiä

Tutkimuksen mukaan nainen ajattelee ruokaa, mies seksiä. Naisten mielessä pyörivät eroottisten leikkien sijaan dieetit ja kalorit.

Nainen ei halua syödä miehen edessä, kertoo uusi tutkimus. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia parisuhteessa olevista naisista ei halua ruokailla kumppaninsa nähden. Neljä kymmenestä naisesta tuntee olevansa jatkuvasti dieetillä tai tarkkailevansa painoaan.

Ruokaa ja seksiä havainnoivaan tutkimukseen osallistui 5 000 henkeä, kertoo Daily Mail.

Erotiikkaa minuutin välein

13 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista tilasi ravintolassa vähäkalorisen annoksen sen sijaan, että olisi syönyt sitä, mitä todella halusi. Todelliset mielihalut nainen tyydyttää salassa: 15 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista söi salaa roskaruokaa, ja yksi kymmenestä olisi valehdellut aiheesta kysyttäessä.

Neljäsosa naisista ajattelee ruokaa kerran puolessa tunnissa; vain yksi kymmenestä ajattelee seksiä yhtä usein. Puolet naisista ujostelee kumppaninsa edessä riisumista.

Miehillä tilanne on aivan toinen: yksi 20 miehestä ajattelee seksiä minuutin välein. 36 prosenttia miehistä fantasioi seksistä kerran puolessa tunnissa.

Ei siis liene ihme, etteivät pariskuntien halut aina kohtaa.

MTV3/Helmi

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat