Tutkimus: Lasten kännykänkäyttöä rajoitettava

Lasten kännyköiden käyttöä olisi rajoitettava, koska he voivat aikuisia helpommin saada vaurioita matkapuhelinten aiheuttamasta säteilystä. Tähän tulokseen on päätynyt brittiläinen asiantuntijaryhmä, jonka laatimasta selonteosta kertoi Financial Times tänään.

Huomenna julkistettavassa raportissa painotetaan, ettei toistaiseksi ole saatu näyttöä matkapuhelinten vaarallisuudesta terveydelle. Britannian hallituksen viime vuonna asettama tiedemiesryhmä toteaa kuitenkin, että tarvitaan vielä paljon lisätutkimusta kännyköiden käytön mahdollisista vaikutuksista käyttäjilleen.

Britannian hallitukselta odotetaan pikaisesti uusia ohjeita lasten kännykän käytön rajoittamiseksi. Tulossa on mahdollisesti myös ikärajasuositus matkapuhelinten käytölle.

Brittiselonteon ei uskota ilahduttavan matkapuhelinten valmistajia, sillä esimerkiksi Britannian 24 miljoonasta kännykän käyttäjästä noin neljännes on nuoria. Koko raportti on Britannian hallituksen mukaan tulossa julkiseen levitykseen. Selonteossa suositellaan tarkempia rajoituksia myös puhelinmastoille. Mastoja ei saisi rakentaa koulujen, sairaaloiden läheisyyteen eikä asutusalueille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat