Tutkimus: Lapset voivat Suomessa huonommin kuin Ruotsissa

Suomalaislapset voivat ruotsalaisia ja norjalaisia ikätovereitaan huonommin. Länsinaapurimme jälkikasvut löytävät useammin olemassaololleen enemmän tarkoitusta. Pahoinvointia esiintyy niin rikkailla kuin köyhilläkin alueilla.

Suomalaislapset voivat selkeästi huonommin kuin ikätoverinsa Ruotsissa ja Norjassa, selviää Tampereen yliopistossa tekeillä olevasta laajasta tutkimuksesta. Sen mukaan henkisestä pahoinvoinnista kärsiviä lapsia ei vartu vain lähiöissä, vaan myös vaurailla alueilla, kertoo Aamulehti maanantaina.

Ruotsalais- ja norjalaislapset saavat suomalaislapsia useammin hyvää mieltä arkisista asioista. He myös tuntevat päättävänsä enemmän omasta elämästään ja heidän olemassaolollaan tuntuu olevan enemmän tarkoitusta kuin suomalaislapsilla.

Suomalaislasten vastaukset eivät kuitenkaan olleet kielteisempiä niillä tamperelaisalueilla, joissa on paljon työttömyyttä ja kouluttamattomia asukkaita. Tutkijoiden mukaan tämä on Suomen tasa-arvoisen sosiaalitoimen ansiota.

Ennen julkaisemattomat tulokset ilmenevät Tampereen yliopistossa tekeillä olevasta tutkimuksesta Eriarvoinen lapsuus: vertaileva tutkimus pohjoismaissa -projektista. Tutkimusta varten 1400 ala-astelaista täytti Tampereella, Norjan Trondheimissa ja Ruotsin Uppsalassa yhteensä kymmenkunta kyselylomaketta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat