Tutkimus: Kolmannes lapsista kokenut syrjintää

Lapset ja nuoret kokevat syrjintää sekä koulussa että vapaa-ajalla. Tämä käy ilmi kahdesta sisäministeriön teettämästä tutkimuksesta.

Ne pohjautuvat peruskouluikäisten lasten ja toisen asteen oppilaitosten opiskelijoiden haastatteluihin. Noin kolmannes vastanneista kertoi joutuneensa jonkinlaisen syrjinnän kohteeksi.

Vastaajien mukaan yleisimpiä syrjinnän muotoja ovat nimittely, epäasiallinen käytös, poissulkeminen ja fyysinen väkivalta tai sillä uhkaaminen.

Syrjintää kokevat etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret. Opettajat ja koulun muu henkilökunta eivät monien mielestä juuri puuttuneet esimerkiksi homotteluun.

Seksuaalivähemmistöön kuuluvat esimerkiksi lesbot ja homot. Sukupuolivähemmistöön kuuluvat mm. intersukupuoliset.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat