Tutkimus: Jotkut biopolttoaineet tavallista bensaa haitallisempia

Biopolttoaineiden typpioksidipäästöt saattavat olla jopa kaksi kertaa suuremmat kuin aiemmin on arvoitu.

Maissista ja rapsinsiemenistä valmistettavat biopolttoaineet voivat olla ympäristölle jopa haitallisempia kuin tavanomaiset bensiinit, kertoo brittilehti Times.

Edinburghin yliopiston tutkijaryhmän tekemissä mittauksissa nämä biopolttoaineet tuottivat palaessaan 50-70 prosenttia enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin fossiiliset polttoaineet.

Erityistä huolta herättivät biopolttoaineiden typpioksidipäästöt. Ne saattoivat olla peräti kaksi kertaa suuremmat kuin mitä esimerkiksi ilmastopaneeli IPCC on omissa laskelmissaan tähän asti arvioinut. Typpioksidi on jopa 300 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Uudemman sukupolven biopolttoaineet kuitenkin menestyvät vertailussa tavanomaista bensiiniä ja dieseliä paremmin.

Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että tarkkaa selvitystyötä kasvihuonepäästöistä ja niiden vähennyskeinoista tarvitaan edelleen.

-On tehtävä rationaalisia päätöksiä eikä pidä hötkyillä, vaikka jokin toimenpide näyttäisikin päällisin puolin vähentävän päästöjä, kommentoi professori Keith Smith.

Tutkimus julkaistaan Atmospheric Chemistry and Physics -lehdessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat