Mainos

Tutkimus: Euroopan megahelteet yhä todennäköisempiä

Hurjat helleaallot voivat olla jopa kymmenen kertaa todennäköisempiä 40 vuoden kuluttua ja voivat aiheuttaa vakavia seuraamuksia, tutkijat kertovat.

Viime vuonna etenkin Venäjää ja Itä-Eurooppaa koetellut helleaalto oli kuumempi ja laajempi kuin vuoden 2003 hellekausi. Viime kesänä myös Suomessa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä mitattiin erityisen korkeita lämpötiloja. Kansainvälinen tutkijaryhmä arvioi, että seuraavan kerran yhtä poikkeuksellinen kuumuus on todennäköistä vasta vuoden 2050 jälkeen.

- Niin kutsutut megahelleaallot voivat mahdollisesti olla 5-10 kertaa todennäköisempiä 40 vuoden kuluttua Euroopassa. Vuoden 2010 helteiden laajuus oli niin äärimmäinen, että ilmiö samalla alueella on varsin epätodennäköinen vuosisadan puoliväliin asti, tutkijat kirjoittavat.

Helteet koettelivat Venäjää viime vuonna erityisen ankarasti, kun heinäkuun keskimääräinen lämpötila Moskovassa nousi 7, 6 astetta. Tutkijoiden alustavien arvioiden mukaan pelkästään Venäjällä menehtyi helteiden seurauksena yli 55 000 ihmistä, maastopalot olivat laajoja ja vuoden viljasato pieneni neljänneksellä. Taloudelliset menetykset olivat noin prosentin bruttokansantuotteesta.

Helteiden arvioidaan aiheuttavan tulevaisuudessa valtavia ongelmia muun muassa ihmisten terveydelle, viljasadolle ja sitä kautta maailman taloudelle, ellei tilanteeseen varauduta. Joissakin maissa on jo otettu opiksi ja perustettu säävaroitusjärjestelmiä sekä viilentäviä puusto- ja pensasalueita kaupunkeihin. Yksityiskodeissakin panostetaan aiempaa enemmän huoneistojen viilennykseen.

Tutkimusryhmä vertaili lämpötiloja, helleaaltojen kestoja ja laajuutta viidensadan vuoden aikana. Havaintojen mukaan ainakin kaksi kesää, 2010 ja 2003, olivat mitä todennäköisimmin lämpimimpiä Euroopassa puoleen vuosituhanteen.

Tutkimusryhmän johtaja David Barriopedro ei halua vetää johtopäätöksiä helleaaltojen aiheuttajasta.

- On vaikeaa ellei mahdotonta syyttää ilmastonmuutosta esimerkiksi vuoden 2003 helleaallosta. - Ainoa mitä voimme tehdä on arvioida, mikä on ollut ihmisen osuus ilmiön lisääntymisen tai vähenemisen todennäköisyydessä, Barriopedro toteaa.

Tutkijoiden mukaan on kuitenkin varmaa, että maapallon lämpötilan noustessa äärimmäisen kovat helteet yleistyvät.

- Tulevaisuudessa megahelteet tulevat yhä useammin ja yhä voimakkaampina, tutkijat tietävät.

Tutkimus on esitelty Science - tiedejulkaisussa. Tutkimusryhmään kuului asiantuntijoita Portugalista, Sveitsistä, Saksasta ja Espanjasta.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.