Tutkimus: Aasialaisyritysten edistettävä oma-aloitteisuutta

Aasialaisten yritysten on muutettava radikaalisti johtamistyyliään, jos ne aikovat toipua Aasiaa vaivaavasta talouskriisistä. Yritysten on asetettava kyseenalaiseksi vanhat kulttuurinormit, jotka korostavat tottelevaisuutta ja kuuliaisuutta, ja kannustettava työntekijöitään oma-aloitteisuuteen ja innovatiivisuuteen.

Tällaisiin tuloksiin on tultu laajassa tutkimuksessa, joka julkaistiin Sydneyssä tänään. Tutkimuksen takana ovat talousaikakauslehti Economistin tutkimusosasto ja konsulttiyhtiö Andersen yhdessä kahden australialaisen korkeakoulun kanssa. Tutkijoiden mukaan yritysten on joka puolella maailmaa kyettävä ratkaisemaan ongelma, kuinka kannustaa työntekijöitä innovatiivisuuteen ja samaan aikaan valvoa heidän tekemisiään.

Aasiassa tilanne on monia muita alueita vaikeampi, koska alueen kulttuureissa yleisesti korostetaan liikaa mm. hierarkioiden kunnioitusta ja ulkoa-oppimista oman kriittisen ajattelun sijasta. -Tilannetta mutkistavat Aasiassa vallalla olevat vahvat arvohierarkiat. Lisäksi yhteiskunnassa ja opetuksessa painotetaan kuuliaisuutta ja mitattavissa olevia tuloksia. Oma-aloitteisuutta pidetään lähes kapinallisuutena, todetaan tutkimuksessa, joka perustuu mm. aasialaisten johtajien haastatteluihin.

Kelkasta putoaminen uhkaa

Lähes koko Aasian aluetta koetteleva talouskriisi on pannut yritykset ahtaalle. Niiden on löydettävä uusia tulonmuodostusväyliä, jos ne mielivät selvitä kriisistä jotakuinkin kuivin jaloin. -Ellei ongelmaa ratkaista, Aasian talouksilla on edessä palaaminen tavarakauppaan ja matalan jalostusasteen tehdastuotantoon, tutkijat varoittavat.

Tutkimuksen mukaan Aasiassa on myös yrityksiä, jotka ovat ymmärtäneet uuden ajattelun välttämättömyyden. Esimerkkinä mainitaan eteläkorealainen jätti Samsung. Monissa yhtiöissä oma-aloitteisuuden, aiemmista toimintatavoista poikkeamisen ja esimiesten päätösten kyseenalaistamisen pelätään kuitenkin edelleen johtavan moitteisiin ja sitä kautta kasvojen menetykseen. -Yhä useammat yritykset esimerkiksi Japanissa valittavat, etteivät juuri korkeakouluista valmistuneet tulokkaat yksinkertaisesti osaa ajatella itse, selonteossa todetaan.

Johtamistavan ongelmista tutkimus mainitsee Singaporen. Singaporelaisen naisjohtajan haastattelun mukaan työntekijät tekevät yleensä työnsä hyvin, mutta heille ei anneta myönteistä palautetta. -Sen sijaan kun he tekevät yhdenkin virheen, heitä arvostellaan rajusti. Asiaa pahentaa se, etteivät työntekijät juuri koskaan myönnä pahoittaneensa mielensä arvostelusta. Johtoporras luulee, että ongelmat on ratkaistu, mutta ne vain muhivat pinnan alla. Lopulta työntekijä ottaa lopputilin ja sanoo syyksi useimmiten sen, että hän tavoittelee parempaa palkkaa. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat