Tutkijat varoittavat: Mehut oikeita kaloripommeja

Mehujen markkinointi johtaa Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan kuluttajia harhaan.

Markkinointi antaa kuluttajalle kuvan terveyttä edistävistä vaikutuksista, mutta terveyshaitoista ei mainita mitään.

Harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi mehuja pidetään hyvinä vitamiinien lähteinä, mutta unohdetaan, että ne ovat myös kaloripommeja. Hampaille mehut voivat olla yhtä vaarallisia kuin virvoitusjuomat. Hampaiden reikiintymistä aiheuttavaa hedelmäsokeria on useimmiten niissäkin mehuissa, joihin sokeria ei ole lisätty.

Kohtuullisesti nautittuna mehua voi juoda vaaratta, mutta janojuomaksi ei sovellu edes keinotekoisesti makeutettu mehu. Janon sammuttamiseen tutkijat suosittelevat sekä lapsille että aikuisille vettä.

Suurin riskiryhmä mehujen aiheuttamille hammasvaurioille ovat lapset ja nuoret. Yli puolet nuorista juo mehua parin vuoden takaisen kyselyn mukaan päivittäin tai lähes päivittäin. Lapsista 43 prosenttia joi mehuja kotonaan janojuomana. Tämä on tutkijoiden mukaan hälyttävän paljon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat