Tutkijat varoittavat laivojen päästöjen kasvusta

Ilmakehän kautta kulkeutuvat typpilaskeuma on yksi merkittävimpiä Itämeren rehevöittäjiä. Ilmakehän kautta tulee 25-30 prosenttia Itämeren typpikuormasta.

Itämerellä liikkuvat laivat päästävät ilmakehään noin 370 000 tonnia typpidioksidia vuodessa. Virolais- ja suomalaistutkijoiden tekemä arvio on aiempia suurempi.

Päästöt selvitettiin ensi kertaa reaaliaikaisen laivaliikenteen perusteella. Tutkijoiden mukaan liikenne ja sen myötä myös ilmakehäpäästöt ovat selvässä kasvussa.

Asiaa pohtii Merentutkimuslaitoksen isännöimä kaksipäiväinen seminaari, joka alkoi tänään Helsingissä.

Merentutkimuslaitoksen ja Viron ympäristöministeriön johtama ShipNODep-hanke arvioi päästöjen kehitystä vuoteen 2030 asti sen mukaan, millaisia rajoituksia tulevaisuudessa tehdään.

Jos mitään ei tehdä...

Ilmakehän kautta kulkeutuvat typpilaskeuma on yksi merkittävimpiä Itämeren rehevöittäjiä. Ilmakehän kautta tulee 25-30 prosenttia Itämeren typpikuormasta.

Toisin kuin maalta kulkeutuva valuma, ilmakehälaskeuman kautta tuleva typpi vaikuttaa suoraan Itämerta rehevöittävästi.

Mikäli mihinkään rajoittaviin toimiin ei ryhdytä, päästöt saavuttaisivat Merentutkimuslaitoksen mukaan lähes miljoonan tonnin typpidioksidin rajan vuoteen 2030 mennessä. Tämä vastaisi noin puolta Itämeren suojelukomission Helcomin arviosta Itämereen tulevista typpipäästöistä.

Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä Imossa suunniteltujen vähennystoimien avulla päästöjen kehitys voidaan saada pysähtymään nykytasolle tai jopa kääntymään lievään laskuun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat