Tutkijat: Suomen olisi pakko seurata Ruotsia Nato-hakemuksessa

Jos Ruotsi hakisi sotilasliitto Naton jäseneksi, Suomen olisi pakko tehdä samoin, arvioivat STT:n haastattelemat tutkijat. 

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomi ei voisi jäädä yksin sotilasliiton ulkopuolelle.

- Miten yksikään poliitikko voisi sanoa olevan Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kannalta hyväksyttävää, että ainoana Pohjoismaana ja Itämeren maana Suomi ei ole Nato-jäsen?

Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg on samoilla linjoilla.

- Mitä ylemmäs yhteiskunnan hierarkiassa mennään, sitä vaikeampi on välttää Suomen näkökulmasta Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteyttä. Suomi ei voisi jäädä yksin puskuriksi. Asema olisi liian tukala ja hankala.

Turvallisuuspolitiikka on ollut Ruotsissa vahvasti esillä. Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston puolueettomasta raportista, jonka mukaan maan puolustusvoimat ei kykene nyt eikä vielä useaan vuoteen täyttämään tehtäviä, jotka sille on asetettu.

Keskustelua ovat vauhdittaneet Venäjän useat sotaharjoitukset Ruotsin läheisyydessä 

Lue myös:

    Uusimmat